Olimme kyläreissulla vanhempieni mökillä koirien kanssa ekaa kertaa ja surkeiden sattumusten summana Yilo livahti paniikissa oven raosta metsään. Saimme todella paljon hyviä neuvoja Suomen etsijäkoirilta ja tältä sivustolta. Saimme niistä uskoa siihen, että toivoa ei kannata menettää, vaikka kyseessä oli koiralle vieras maasto, eikä nuori höpsö Vuppemme ole täysin terve.
Yilo seikkaili metsässä hieman yli kaksi vuorokautta ja me olimme yhteydessä "joka paikkaan" mm. Ilmoituksia someen ja paikallisiin lyhtypylväisiin, kiertelimme kyselemässä lähiseutuvilla, vedimme tonnikalajälkiä, grillasimme pihalla ja höpötimme niin iloisesti, kun pystyimme. Kävimme myös lenkkejä lähiseutuvilla yms. Löytöpäivän iltana paikalle olisi tullut 200 km päästä Kiteeltä koirien etsintään koulutettu koira.
Onneksi sattui myös hyvää onnea matkaan.. Mökkiä lähinnä oleva naapuri oli lähtenyt hieman kauemmas pihasta metsäpolulle etsimään korvasieniä ja sielläpä Yilo oli viipottanut. Naapuri osasi toimia tosi upeasti aran koiran kanssa. Hän ei koettanut ottaa koiraa kiinni vaan istahti paikalle ja höpötteli mukavia. Kännykin oli onneksi matkassa, joten hän soitti heti vanhemmilleni mökille ja kertoi missä on ympärillä hyörivän nappulan kanssa.
Ajoimme pian paikan lähelle ja menimme rauhallisesti lähemmäs. Yilo meinasi lähteä uudestaan poispäin, mutta kun jutustin sille rauhallisesti, se tuli rapsutettavaksi ja syliin.. Huh! Kyllä silloin onnen kyyneleet olivat silmissäni ja ressukin vikisi tyytyväisenä.
Kiitos Yilon löytäneelle naapurille, läheisille ja kaikille tahoille, jotka antoivat neuvoja sekä tukea. Kiitos!
Onnellisin terveisin
Minna, Yilo ja koko meidän lauma